Kävin eilen Prismassa tappelemassa mummojen kanssa halvoista mansikoista. Lehtitiedoista poiketen ne olivat muuten mummot ja papat, jotka repivät mansikkatuokkosia pienten lasten äitien käsistä, ei päinvastoin. ;) Kiva selittää kaksivuotiaalle, että ei saatu mansikoita ei, kun täti otti laatikon äidin kädestä. Uusintareissulla niitä mansikoita sain, ja nyt niitä onpakkasen ja jääkaapin lisäksi myös hillopurkeissa odottamassa tulevan talven kulinaristisia nautintoja.

mansikkahillo

2kg (4l) mansikoita puhdistettuina
1dl vettä
1kg hillosokeria
ripaus rosepippuria
ripaus vaniljasokeria
pikkuisen sitruunamehua

Mansikat lisätään kiehuvaan vetään, sokeri hämmennetään sekaan, kun kattilasta alkaa nousta höyryä, ja sitten keitellään kymmenisen minuuttia. Suurimmat mansikat voi pilkkoa, tai keittovaiheessa muusinuija on kätevä apuväline. Valmiin hillon voipi maustaa halutessaan rosepippurilla (tai pippurisekoituksella, kun jollain on pippurimyllyssä sekaisin rose-, viher-, valko- ja mustapippuria, mutta vain jälkimmäistä on enää yksikseen jäljellä), vaniljasokerilla (1 - 2 tl lienee sopiva määrä) tai sitruunamehulla (reilu loraus, eli puolen sitruunan mehu?) tai vaikka noilla kaikilla. Veikkaan, että myös ripaus chiliä voisi tehdä pikantin lisän hilloon, mutta sitten voisivat tyttäret jättää syömättä.

Tässä joka tapauksessa tuoretta hilloa jääkaappiin vietäväksi. Tuli tumma kuva.
1717090.jpg
Taustalla näkyvissä purkeissa on muuten vielä viime kesän satoa omalta yrttimaalta.